Blogista


"Harrastuksena keppihevoset" nimellä noin viisi vuotta toiminut blogi vaihtoi nimeään kesäkuussa 2017 ja kulkee jatkossa nimellä Huvitus. Uudistuksen yhteydessä kaikki vanhat postaukset poistuivat blogista, eli niidenkin osalta blogi aloitti täysin puhtaalta pöydältä.

Blogia kirjoittaa päälle parikymppinen senioriharrastaja. Keppihevosilla en ole ratsastanut enää vuosiin, mutta muulla tavoin ne ovat pysyneet harrastuksena mukana. Tykkään ommella hevosia ja varusteita. Koska itse en niitä tarvitse, päätyvät ne yleensä myyntiin. Joskus joku hevonen saattaa jäädä itsellekin, lähinnä nettinäyttelyitä silmällä pitäen. Tallessa on myös iso kasa vanhoja keppihevosiani, sillä miksi niitä turhaan poiskaan myymään.

Keppihevosia olen harrastanut vuodesta 2004. Nykyinen tallini, Huvikumpu Ranch on perustettu vuonna 2007. Ensimmäisinä vuosina tallin toiminta oli aktiivista, mutta nykyään talli on olemassa enää vain netin puolella. Nettisivuja Huvikummulla ei ole enää käytössä.

Keppihevosia olisi tarkoitus harrastaa vielä tulevaisuudessakin. Jossakin vaiheessa tulen hankkimaan toiminimen, mutta toistaiseksi myyntijutut ovat vain harrastuspohjaista.