maanantai 25. huhtikuuta 2016

SM-kisat

Eilisen vietin monen muun harrastajan tavoin Helsingissä, keppihevosten SM-kilpailuissa. Tässä siis hieman tunnelmia päivästä.

Myyntipöytä alussa, jolloin kaikki myytävä ei vielä edes mahtunut pöydälle.
Myyjät olisivat päässeet sisään jo kymmeneltä, mutta itse istuin tuohon aikaan vielä junassa. Sunnuntai oli siitä vähän huono päivä, että julkisia ei kovin hyvin Helsinkiin kulkenut. Tosin ihan riittävän pitkä päivä näinkin tuli. Glorialle saavuttiin yhdentoista jälkeen ja sinnehän oli silloin todella pitkä jono. Myyjinä kuitenkin päästiin jonon ohi sisään (anteeksi vaan kaikille jotka jonossa katseli). Harmitti kaikkien jonottajien puolesta että sisäänpääsy oli niin kaoottinen, mutta eiköhän tästä opita ja seuraavalla kerralla keksitä parempi järjestelmä.

Ostoksia pakattiin mm. tälläisiin kasseihin.
Sisäänpääsyn jälkeen alettiin laittaa pöytää valmiiksi ja lähes heti ensimmäiset ostajat paikalle tulivatkin. Kaniparasta ei jäänyt kuin tyhjä kohta pöytään, kun se lähti välittömästi ostajan mukaan. Kaneja oli tarkoitus tehdä enemmänkin, mutta aika loppui kesken. Pahoittelut kaikille ilman kania jääneille. Niitä olen kuitenkin muutamille luvannut tilauksesta tehdä ja muutkin voivat niitä kysellä. En kuitenkaan ole loppuelämää ajatellut ommella kaneja, joten valtavia määriä en tilauksia voi ottaa.

Aluksi pöydällä oli kova kuhina, mutta iltapäivää kohti ihmisten rahat alkoivat loppua ja ostajat vähenivät. Hiljaista pöydällä oli kuitenkin vasta ennen viittä, joilloin alettiin lähtöäkin paikalta tehdä. Varusteet menivät hyvin kaupaksi ja hevoset vähän huonommin. Tätä osasin kuitenkin odottaakin, kun myyjiä oli niin paljon paikalla. Eihän yhden myyjän tarvitse tuoda kuin muutamakin hevonen myyntiin, niin kaikkien myyntihevosten yhteenlaskettu määrä alkaa olla useampia satoja.

Voittoa pöydältä tuli todella hyvin, vaikka pelkästään pöydän vuokraan ja minun + assistentin matkoihin meni n. 140€. Instagramista lueskelin, että osalla myyjistä oli mennyt hyvin ja osa ei sitten niin hyvin ollut pöydällään tienannut. Mistä sitten mahtoi moinen johtua. Tietenkin myyjiä oli paljon ja osa pöydistä saattoi sijaita huonommillakin paikoilla. Omaan pöydän sijaintiin oltiin ihan tyytyväisiä. Hieman ongelmallista kuitenkin oli, että pöytä ei ollut seinää vasten ja ostajat pyörivät kummallakin puolen pöytää. Meidän pöydän vierestä oli myös kulku yläkerran liikuntasaliin, joten ihmisiä virtasi jatkuvasti ohi ja sai varoa ettei ollut tiellä.

Tallin nimikyltti pöydässä.
Minkäänlaista jonotussysteemiä ei haluttu pöydälle järjestää, vaikka paikoittain aika kuhina pöydän ympärillä kävikin. Jonotus olisi kuitenkin hidastanut asiointia ja kun ihmiset olivat jo jonottaneet sisään kauan, ei olisi ollut mukavaa enää joutua myyntipöydälle jonottamaan. Hyvin myynti toimi kuitenkin näinkin. Jos jotain negatiivista täytyy sanoa, niin olisi ollut mukavaa että suitsien sovittamisen jälkeen niistä olisi laitettu soljet takaisin kiinni. Nyt sai jatkuvasti keräillä lattioita myöten irronneita turpa- ja leukahihnoja. Tänään onnistuin keksimään tähänkin ongelmaan ratkaisun, joten toista kertaa ei tarvitse sotkeentuneista varusteista huolehtia.

Hirmuisen mukavia ostajia pöydällä vieraili ja oli kiva että moni uskalsi kysyä apua tai neuvoja varusteiden suhteen. Kivasti myös kyselitti mitä olitte etsimässä ja seuraavalla kerralla osaan varata niitäkin varusteita mukaan, joita ei nyt myytävänä ollut. Kiitokset kaikille jotka pöydällä asioivat tai muuten kävivät juttelemassa.

Tässä vaiheessa varusteista oli jo iso osa myyty.
Ohjelmalavalle oli pöydältä hyvä näkymä, mutta ajatuksen kanssa en ehtinyt katsella kuin keppihevosdokumentin esittelyn. Taisi kyseinen esitys olla suosituin, sillä sen ajaksi koko paikan melutaso laski huomattavasti ja lähes kaikki tuntuivat keskittyvän katseluun. Muutkin esitykset olisivat olleet katselemisen/kuuntelemisen arvoisia, mutta ostajia kävi siihen tahtiin ettei mahdollisuutta siihen ollut.

Itse olin koko päivän pöydän vieressä, eikä tullut muualla kierreltyä yhtään. Takana oli pari vähällä unella mennyttä yötä (sekä kolmen tunnin junamatka), joten ei oikein jaksanut ylimääräistä kierrellä. Mukava päivä oli kuitenkin näinkin!

Valitse junassa istumapaikaksi kaikkein kauimmaisen vainun yläkerta ja saat olla siellä aivan rauhassa.
Mikäli tätä sattuu lukemaan harmaasta, aidosta nahasta valmistetun martingaalin ostaja, niin nyt kuulolle! Pöydältä löytyi yksinäinen lenkki, joka kuuluu varusteeseen (menee kepin ympärille). Jos ostaja tämän lukee ja haluaa puuttuvan osasen itselleen, niin voin sen laittaa postissa tulemaaan. Muutama muukin irtoremmi odottaa vielä tunnistusta, joten jos epäilet että ostamistasi suitsista puuttuu jokin remmi, niin viestiä tulemaan!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Myyntipöydästä


Ensin asiaa varauksista. Halukkaita varaajia ilmaantui sopivasti neljä ja kaikki olivat eri hevosista kiinnostuneita. Kaikki siis saavat varata toivomansa hevosen. Ottakaa kaikki varaajat yhteyttä joko instagramissa (huvikumpuranch) tai sähköpostitse (huvikumpuranch@suomi24.fi)!

Sitten hieman yleisiä juttuja SM-kisojen myyntipöytääni liittyen:

Ehdimme assistentin kanssa Helsinkiin vasta hieman ennen yhtätoista, joten tapahtumapaikalla olemme vasta hieman ennen kuin tapahtuma virallisesti alkaa. Pöytä kuitenkin aukeaa vasta kun kaikki on saatu valmiiksi. Jos jotain haluaa ehdottomasti olla ensimmäisten joukossa ostamassa, voi pöydän viereen tulla jonottamaan. Mitään ei kuitenkaan myydä ennen kuin tavarat on saatu paikoilleen ja pöytä julistettu virallisesti avatuksi.

Otan mukaan vaihtorahaa, mutta toivottavaa on kuitenkin maksaa mahdollisimman tasasummalla. Vaihtoraha kun lopahtaa äkkiä, jos jokainen maksaa parin euron ostoksia viidenkympin setelillä.

Myytävät hevoset joudun valitettavasti tuomaan paikalle ilman täytteitä (paitsi miniponit, joille tulee täytteet), sillä en niitä pysty junalla täytteineen kuskaamaan. Yritän kuitenkin järjestää jollakin tapaa mukaan kuvia hevosista täytettyinä ja mainitsen kyllä jos hevosessa on vinoutta näkyvissä.

Pöytä on auki koko sen ajan kun paikalla ollaan. Luultavasti ihan loppuun asti ei ehditä olla, joten viiteen mennessä kannattaa ostokset käydä tekemässä.

Suurin osa ajasta olisi tarkoitus olla pöydän takana yhdessä assistentin kanssa, mutta välillä saatan käydä myös kiertelemässä muualla. Varustaudun nimilapulla, josta minut tunnistaa ja halutessaan saa tulla juttelemaan.

Emme halua assistentin kanssa päätyä kuviin, joita on tarkoitus jossakin julkaista. Pöytää saa kyllä kuvata, mutta naamat on toivottavaa rajata tai sutata jos kuvia nettiin laittaa näytille.



Postauksen kuvissa viimeiset myyntihevoset.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Varattavissa SM-kisoissa nähtäviä myyntihevosia

Monista kyselyistä johtuen otan muutamia varauksia vastaan SM-kisojen myyntipöytääni tulevista hevosista. Ennakkovaraajia otan viisi ja jäljelle jääneet hevoset myydään pöydässä normaalisti sille kuka ensin hevosen ehtii ostamaan.

Mikäli halukkaita varaajia on enemmän kuin viisi, arvotaan heidän joukosta varausmahdollisuuden saavat ihmiset.

Ilmoita halukkuudesta varaukseen tämän postauksen kommenttikentään. Jonkinlainen nimimerkki olisi viestistä hyvä löytyä, jota voin käyttää mahdollisessa arvonnassa. Mainitse myös minkä hevosen olisit halukas varaamaan. Mikäli useampi on kiinnostunut samasta hevosesta, arvotaan kuka hevosen saa.

Aikaa ilmoittaa halukkuudesta hevosvaraukseen on maanantaihin, eli 18.4. asti. Sen jälkeen katsotaan mikä tilanne on ja tarvittaessa suoritetaan arvonnat. Viestin jättäminen postauksen kommentteihin ei siis vielä tässä vaiheessa tarkoita että varmasti saat haluamasi hevosen varaukseen!

* Hevosten nouto tapahtuu SM-kilpailuista, joten varauksen voit tehdä vain mikäli sinä tai tuttusi pääsee paikalle hevosen noutamaan!
* Varaukset ovat sitovia, eli perumisia ei hyvällä katsota. Mikäli pakottava tarve perumiseen tulee (mistä en tykkää ollenkaan!), on peruminen tehtävä viimeistään päivää ennen kilpailuita!
* Hevoset myydään ilman täytteitä, sillä en junalla matkustaessa pysty hevosia täytteineen kuljettamaan, kun tavaraa on muutenkin paljon mukana.
* Maksu tapahtuu hevosta noutaessa käteisellä. Halutessaan voi myös maksaa etukäteen tilille, jolloin maksun pitää tililläni näkyä kilpailupäivään mennessä.
* Yksi varaaja voi varata ainoastaan yhden hevosen!
* Varusteita tai muita tavaroita ei ole mahdollista varata. Varausmahdollisuus koskee ainoastaan alla olevia hevosia.

Poni nimellä merkityt, sekä aasi ovat kooltaan reilu A4 kokoisia. Hevonen nimellä kulkevat otukset taas ovat n. A3 kokoisia. Poikkeuksena kolme 35€ maksavaa hevosta, joiden koko on jotakin tältä väliltä.

Varaaja saa haluteassaan hevosesta vielä lisää kuvia ennen varauspäätöstä.

Poni, 35€ Kuvan riimu ei kuulu hintaan!
Hevonen, 40€ Kuvan suitset eivät kuulu hintaan!
Hevonen, 40€  Kuvan riimu ei kuulu hintaan!
Poni, 40€
Poni, 35€ Turvassa vinoutta
Hevonen, 40€
Hevonen, 40€
Rengassilmähevonen, 40€
Valkopääponi, 35€ Turvassa vinoutta
Hevonen, 40€
Poni, 35€
Poni, 35€
Hevonen, 35€
Hevonen, 35€
Hevonen, 35€
Aasi, 40€
Hevonen, 40€

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Hevonen ja muita otuksia




Aasia en ole tehnyt vuosiin ja ylipäätään ole tainnut tainnut tehdä vain kolme aasia ennen tätä tänään valmiiksi tullutta yksilöä. Jotenkin en vaan osaa kivoja korvia aasille tehdä, eikä nämä tämänkään korvai kovin hyvin onnistuneet. Kai se kuitenkin edes vähän aasilta näyttää.




Maskottieläimiä en ole niitäkään tehnyt pitkiin aikoihin. Koska niitä kuitenkin paljon kysellään, olen myyntipöytää varten ommellut kanin ja marsun. Kaneja on tulossa vielä ainakin toinen ja lisäksi hamsterita teen jos vaan ehdin. Kanista tuli aika kiva verrattuna niihin vanhempiin tekeleisiin, joita Maskottifarmin sivuilla on nähtävillä. Tämä on ihan uudella, monimutkaisemmalla kaavalla tehty. Marsu on aika samaa luokkaa vanhojen kanssa. Tälle uudelle tein kuitenkin keskikappaleen, jonka ansiosta siitä tuli pulleampi. Nauha vatsan ympärillä on koriste, eikä siis varsinaisesti mitenkään marsuun liity.