keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Maistiaisia myytävistä varusteista

Nämäkin tavarat ovat tulossa myyntipöytääni tyrkylle, mutta jämät tulevat kisojen jälkeen blogiinkin myyntiin.


Settejä, joihin sisältyy tuttikuolaimet ja otsapanta, kumpikin samaa sävyä.


Myös riimujen tuunaamiseen on omat settinsä, joihin kuuluu kärpäsotsapanta sekä kaksi pehmustetta.


Otsapantoja moneen makuun.


Tekaisin ensimmäistä kertaa koskaan kasan Fimokuolaimia. Yllättävän hyvin onnistuivat ja näitä on tulossa vielä lisääkin.


Korvahuppuja on vasta kaksi valmiina, mutta tarkoituksena on tehdä vielä lisääkin. Vihreitä kärpäsotsapantoja varastossa on jo useampi.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Tummanrautias





Parhaillaan työnalla on useampi ruskea hevonen, joista tämä tummahko rautias on ensimmäinen valmiiksi asti tullut. Tämän päähän kokeilin tehdä myös kapsonin, jollaista en koskaan ennen ole tehnyt. Kapsoni ei ole ihan täysin sellainen kuin ne yleensä ovat (mm. otasapanta puuttuu), mutta ihan onnistunut muuten.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Pilkkuja




Piirtelin yhtenä päivänä hieman normaalia siromman ponikaavan ja pian kaavalla syntyikin kaksi pilkullista otusta. Näiden päitä malleina käyttäen kasasin myös muutamia varusteita ja niiden myötä pääsi aika pahasti soljet, lukot ja renkaat hupenemaan. Valitettavasti kaikki tarvitsemani on myös Antassusta loppu, joten ei auta kuin toivoa että niitä varastoon taas pian tulisi.