torstai 17. joulukuuta 2015

16. luukku


En tiedä tarkalleen milloin kuva on otettu, mutta kuten siitä voi laskea, kuului Huvikummun laumaan siihen aikaan vain 18 hevosta. Hevoset olivat lähinnä sukkaisia tai kaksipalaisia, mutta oli joukossa jo muutama suullinenkin. Niistä tosin vain yksi itse tehty.

Ylärivissä vasemmalta alkaen:

Gammer frá Huvikumpu "Kalle"
Kalle oli Huvikummun ensimmäisiä kasvatteja, Saagan varsa. Ori kuului tallin väestöön muutamia vuosia ja jossakin vaiheessa siirtyi siskon talliin. Nykyäänhän ori tavallaan on taas minun, mutta en ole siskolta palautuneita hevosia koskaan sivuille lisännyt.

Argente "Aada"
Aada on asunut Huvikummussa jo pitkään. Edelleenhän se asukkaisiin kuuluu. Aadalla tuli ratsastettua paljon silloin kun se oli uusi.

Naeja frá Sun Horse Stable "Ninni"
Ninnin ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi. Tämä teddykankainen, suullinen poni maksoi suitsineen vain 10€. Ei enää nykyisellä hintatasolla taitasi saada noin laadukasta ponia tuohon hintaan.

Saga frá Alfholum "Saaga"
Lähes alusta asti mukana roikkunut Saaga on tietenkin edelleenkin kuvioissa mukana. Veikkaisin että Saagan "selässä" on tullut vietettyä enemmän aikaa kuin muiden keppihevosten.

SR Sphere "Pepe"
Pepe oli myöskin syntymäpäivälahja itselleni. Orin ostin puolivalmiina ja lisäsin sille itse tuuhean harjan.

Kivivuoren Billie xx "Billy"
Billy oli toinen Huvikumpuun muuttanut hevonen ja oli mukana oikeastaan aivan alusta asti. Joitain vuosia sitten päätin "lopettaa" orin, sillä se oli aina kovin sairas. Sekä mielikuvituksessa, että fyysisen ulkokuorensa mukaan. Billyn status on nykyään siis kuollut, vaikka tallessa hevosen kuoret edelleen ovatkin.

Magnificent Sleepyhead "Sleepy"
Sleepy on aika hauska ilmestys. Tein tamman sukasta ja maalasin sihen mustat laikut. Pää Sleepyllä oli aika pullea, mutta eihän tinkerit mitään arabeita olekaan.

Mega Mix "Mix"
Mixin tarina onkin luettavissa vanhemmasta joulukalenterin luukusta.

Luna
Luna oli ensimmäisiä suullisia hevosiani ja ostettu sellainen tietenkin. Nykyisellä mittapuulla Luna ei ole enää erityisen kaunis, mutta silloin tykkäsin sen ulkonäöstä paljon.

Kruunu Prinssi "Prinssi"
Prinssi ei ollut aivan ensimmäinen tekemäni suullinen kolmipalaheppa, mutta kuitenkin ensimmäinen joka päätyi tallin asukkaaksi. Ei ollenkaan hullumman näköinen ori noin ensimmäiseksi kolmipalahevoseksi.

Tjafset Troll "Rölli"
Rölli oli joskus tallin menestynein hevonen näyttelyiden osalta. Sittemmin taso on hieman noussut.

Yasmin Way "Jasmin"
Jasmin on ensimmäinen tekemäni suullinen hevonen. Tamma ei kuitenkaan ollut kolmipalainen, vaan kaksipalainen. Siihen nähden suu oli kuitenkin yllättävän onnistunut.

Huvikummun Robin Hood "Robin"
Robin oli tallin oma kasvatti, itsenäisyyspäivänä syntynyt. Robin oli oma kasvatti jo toisessa polvessa, sillä sen emä on Huvikummun Light Leopard.

Alarivissä vasemmalta alkaen:

Cold Spell in Spring "Kossu"
Shettisori Kossu asusteli Huvikummussa hetkisen, mutta monen muun hevosen tavoin siiirtyi jossakin vaiheessa siskoni omistukseen ja talliin.

Huvikummun Light Leopard "Leopard"
Tallin kolmannen asukkaan Light Elizabethin varsa Leopard oli Kallen tavoin ensimmäisiä kasvatteja.

Lysingul frá Reykjavik "Lusi"
Issikkatamma Lusi tuli tallille kasvatuskäyttöön, mutta aika pian taisin sen myydä eteenpäin. En muista minne Lusin myin ja voi olla että se edelleen jollakin harrastajalla on tallessa.

Grima frá Huvikumpu "Grima"
Saagan toinen varsa Grima ei ehtinyt olla tallissa kauaa, kun sen myin uuteen kotiin. Sillä tallilla Grima asuikin monta vuotta, mutta nykyistä tilannetta en tiedä.

Alfa Romeo "Roomeo"
Roomeo oli myös näitä mustia sukkaponeja, joita tallissa joskus vilisi. Mustia sukkia kun sai alle euron pari kaupasta.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi jo näin etukäteen! :)

Olen sen verran laiska, että en yleensä vastaa kommmentteihin ellei niissä ole jotakin kysymystä. Kaikki kommentit kuitenkin tulee luettua, vaikka mitään en vastaisikaan.

HUOM! Mikäli näet blogissa kuvia myytävästä hevosesta ja olisit kiinnostunut sen ostamaan, tarkista ensin milloin postaus on julkaistu. Hevoset menevät yleensä nopeasti kaupaksi, joten jos postaus on viikkoa tai pari vanhempi, on hevonen todennäköisesti jo myyty.