maanantai 26. lokakuuta 2015

Poneja





Kaikki kolme ponia varusteineen tulevat myöhemmin suurmyyntiin. Myynnin ajankohta ei ole vielä varma, mutta tähtän joulukuun ensimmäisiin päiviin. Hinnat eivät ole vielä tiedossa, mutta samaa luokkaa kuin myyntihevoset yleensäkin.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Pikaohje: Käytännölliset ohjat suitsiin


Yksinkertaisimmillaan ohjat voivat olla vain pitkä nahkasuikale yms. joka on kiinteästi kuolaimissa kiinni. Vähällä vaivalla ohjista saa kuitenkin huomattavasti käytännöllisemmät.

Ohjien päihin kannattaa ensinnäkin laittaa lukot, jolloin ohjat on helppo siirtää suitsista toisiin. Solkikiinnitys käy myös, mutta lukot ovat nopeammat irrottaa ja siirtää toisiin suitsiin. Jos hevosella on useammat suitset ei kaikkiin tarvita välttämättä omia ohjia, jos yhdet käy useampiin. Muutenkin joskus voi olla käyttöä pelkille suitsille, ilman ohjia (esim. näyttelyt). Martingaalin lisääminen käy sekin näppärästi, kun ohjat saa irti.

Toinen kätevä lisäys suitsiin on solki suitsien puoliväliin, aivan kuten oikeissakin suitsissa on. Solki on paitsi hieno yksityiskohta, niin myös hyvä siinä  tilanteessa jos materiaali ei yhtenäisiin ohjiin riitä. Soljen ansiosta tarvitset vain puolikkaan ohjan mittaisen nahkasuikaleen. Mikäli ohjat liimaa suoraan kiinni kuolaimiin ilman irrotusmahdollisuutta, saa soljen ansiosta martingaalin helposti lisättyä kokonaisuuteen.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Varusteohje: Meksikolaiset suitset


Aluksi tehdään tavalliset turparemmittömät suitset. Näihin voit tarvittaessa luntata ohjeen perussuitsien ohjeesta. Ohjeesta poiketen käytin näissä suitsissa kaksipuoleisia solkia, jolloin remmin päätä varten ei tarvitse tehdä lenkkiä hihnoihin. Kuolainten ohjeen löydät täältä.

Meksikolaiset suitset näyttävät parhaimmilta pitkäturpaisen hevosen päällä, joten tämä mallikuvan lyttykuonoponi on hieman huono malli.



Meksikolaisen turpahihnan kokoominen aloitetaan pujottelemalla otsapannan lenkkien läpi niskan takaa kiertämään lyhyehkö remmi, jonka molempiin päihin tulee rinkula. Remmin paikka on muiden samaa kautta kiertävien remmien alla.




Seuraavaksi kannattaa tehdä nenän päälle tuleva pehmuste, mikä se sitten viralliselta nimeltään mahtaakaan olla. Pehmusteen voi tehdä monella tapaa, tässä esiteltynä yksi esimerkki. Ensin leikataan kaksi samankokoista ympyrää, joista toiseen tulee neljä hakasta. Ympyrät laitetaan päällekäin ja hakaset liimataan taakse. Takapuolelle voi halutessaan liimata myös kangasta pehmusteeksi. Lopuksi pehmusteen läpi pujotetaan ristiin kaksi remmiä. Omasta pehmusteestani tuli hieman suurehko poniin verrattuna, mutta sillä mennään.


Pehmuste remmeineen asetetaan turvan päälle ja remmien toiset päät kiinnitetään aiemin suitsiin lisättyihin rinkuloihin.


Remmien toiset päät taas leikataan sopivan mittaisiksi ja niihin tehdään solkikiinnitys.


Sitten vielä toinen solkikiinnitys rinkulasta toiseen ja suitset ovat valmiit.



perjantai 16. lokakuuta 2015

Uudet sivut!


Joskus kaaaauan aikaa sitten taisin blogissa mainita Huvikummun tekeillä olevista uusista sivuista? Sivut ovat viimein valmiit ja niitä pääset katsomaan tästä. Koska en enää keppihevosia harrasta kuin virtuaalisesti, sekä myytävää ommellen, yksinkertaistin sivuja rankalla kädelle. Mihin sitä kaikkea turhaa sälää tarvitsee, mitä sivuilla joskus muinoin roikkui. Toivottavasti tykkäätte sivujen yksinkertaisesta ilmeestä.

Tuli hevoslistauksia tehdessä mieleen, että en ole lähes vuoteen tehnyt itselleni uutta keppihevosta. Niillä kun ei varsinaisesti enää mitään tee, niin ei tule itsellä pidettyä. Kiva olisi kuitenkin vielä tämän vuoden puolella uusi hevonen tehdä. Ehdotelkaa ihmeessä millainen uusi asukas voisi olla! Jokin hevosrotu ehkä voisi paras vaihtoehto olla.

Joulukuu lähestyy, mutta vielä en varmaksi tiedä teenkö minkäänlaista joulukalenteria. Ei oikein viimeksikään enää ideat riittäneet. Parasta olisi, jos mieleen tulisi joku ihan uusi ja erilainen idea koko joulukalenteria koskien. Tämänkin suhteen saa ideoita heittää ilmoille!