perjantai 6. helmikuuta 2015

Huopaponi



Pienenä sivuprojektína olen myyntihevosten ohessa tehnyt huovutettua miniponia. Tein ponin ihan vaan neulahuovuttamalla, sillä ei ollut jaksamista enää viimeistellä vesihuovutuksella. Ja tämän kokoisen jaksaa hyvin pelkällä neulallakin tehdä riittävän tiiviiksi. Silmät, sieraimet ja harja on liimattu.

Poni jää itselle maskottifarmin asukkaaksi. Kivahan näitä huovutettuja minejä olisi myyntiinkin tehdä, mutta huovutusvilla on älyttömän kallista ja postikuluja tulisi paljon. Hinnat siis pomppaisivat niin ylös, ettei kukaan ole minihevosesta niin paljoa valmis maksamaan.


Toinen tallin uusi asukas on tämä myynnissäkin ollut hevonen. Tätähän ei ollut edes tarkoitus pitää itse ja hevosella oli jo ostajakin, mutta sitten hevoselle kävi sananmukaisesti kusisesti. Ihana kissani teki siis tarpeensa puoliksi hevosen päälle, eikä hevosta tietenkään enää sen jälkeen voinut myydä. Jää siis omiin nurkkiin pyörimään. Olisiko kellään hyviä rotuehdotuksia?

Ruunikko myyntihevonen olisi muuten edelleen myynnissä, sillä ostajasta ei ole mitään kuulunut. Laittakaahan niitä tarjouksia vain, jos olette ihan oikeasti hevosen ostamassa! Nämä katoilevat ostajat päätyvät mustalle listalle, eikä heidän tarjouksiaan enää jatkossa huomioida ollenkaan.

9 kommenttia:

  1. Oliskos ton rotu arabi? Myös joku arabiristeytys sopis, kuten quarab tai arabohaflinger :) Kiva toi pikkuponi, osaat kyllä tehä ihania keppareita :) Hyvää alkanutta kevättä sinne päin, kurki vaan munkin blogiin jos haluut :D

    www.keppareitalapista.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Ihuna toi huopa-miniponi :3 !
    Ja roduksi ehdottaisin tuolle uudelle vaikkapas national show horse (aika uusi rotu, joka siis polveutuu saddlebredien ja arabien risteytyksistä) ? :)

    VastaaPoista
  3. Oi ku söpö pikkuruinen!:3
    Harmi tuo kissajuttu:-( mutta saatpa siitä uuden hepan, mulle kyllä kelpais;) on se kyllä niin kaunis!❤️ Mulla asustelee yks sun tekemä Hupi, sen kuulumisia voi seurailla täältä-> www.khtcascade.blogspot.fi jos vähänkään kiinnostaa niin käy kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  4. Niin en tiiä huomasitkos jo kommenttini tuolla että olen kiinnostunut myytävästä hepasta niin siis saanko sen hevosen vai en :D ja joo anteeksi kun olen vähän kätsimätön mutta haluaisin vai kovasti tietää olinko niin onnekas että hepan saan :)

    VastaaPoista
  5. Arabi
    Ruotsalainen Puoliverinen

    VastaaPoista
  6. Paso Fino`
    Arabi
    National Show horse
    Berberinhevonen

    VastaaPoista
  7. Ton roduksi kelpais
    -arabi
    -arabiristeytys
    -arabohaflinger tai
    -national show horse

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi jo näin etukäteen! :)

Olen sen verran laiska, että en yleensä vastaa kommmentteihin ellei niissä ole jotakin kysymystä. Kaikki kommentit kuitenkin tulee luettua, vaikka mitään en vastaisikaan.

HUOM! Mikäli näet blogissa kuvia myytävästä hevosesta ja olisit kiinnostunut sen ostamaan, tarkista ensin milloin postaus on julkaistu. Hevoset menevät yleensä nopeasti kaupaksi, joten jos postaus on viikkoa tai pari vanhempi, on hevonen todennäköisesti jo myyty.