sunnuntai 21. joulukuuta 2014

21. luukku

Luukut alkaa olla jo aika vähissä. Mikäli vain ehdin, yritän kalenterin puitteissa toteuttaa vielä pari paljon toivottua varuste ohjetta. Tänään kuitenkin vuorossa vastaukset kysymyksiin.

VASTAUKSET KYSYMYKSIIN

Kuinka suuret sullisen kolmipalaisen kepparin kaavat pitäisi olla?
Itse piirtäisin kaavat vähintään A3 kokoiselle paperille, sillä A4 alkaa olla omaan makuun jo aivan liian pieni koko keppihevoselle. Yleensä piirtelen kaavat sanomalehdelle, yhdelle aukeamalle.

Mikä on hevosistasi kaikista rakkain sinulle?
Mustikka

Mikä oli aivan ensimmäinen keppihevosesi?
Tein hevosia heti samana päivänä viisi, enkä enää muista mikä niistä tuli ensin valmiiksi. Hevoset olivat lämppärit Jasmiina ja Mustikka (orin ensimmäinen versio kyseessä), issikat Castanjafi ja Bruuno sekä risteytys Tähti-Säde.

Mikä on lempihevosesi jonkun toisen tallilta?
Vierailen kamalan harvoin keppihevostallien sivuilla, joten suurinta osaa Suomen keppihevosista en ole edes koskaan nähnyt. Mutta esim. Akrobaatti on on ainakin sellainen hevonen mistä olen aina tykännyt.

Minkä ikäisenä aloitit kepparit?
Vuonna 2004, ollessani 11 vuotias.

Miten pitkään jatkoit keppariharrastusta ratsastusmielessä?
Ylä-asteella ratsastelin vielä vaihtelevasti, mutta sen jälkeen alkoi atsastelu hiipua pois kuvioista.

Mistä/miten saat innoitusta keppihevosten tekemiseen/ompelemiseen?
Ei ole mitään erityistä inspiraation lähdettä, vaan innostus tulee itsekseen jos on tullakseen.

Mikä on helpoin tapa tehdä keppari?
Helpoin on tehdä hevonen ihan vaan valmiista sukasta, siinä ei mene edes tuntiakaan.

Mikä on onnistunein kepparisi?
Yleensä ne kaikkein uusimmat hevoset ovat niitä onnistuneimpia.

Kuinka vanha olet?
21

Miten keksit hevostesi nimet?
Aika usein elokuvista/tv-sarjoista.

Oletko mielestäsi hyvä kepparintekijä?
Kyllä itse tehtyjä hevosia jo ihan mielellään katselee. Tietenkin kehittymisen varaa on aina.

Teetkö keppareille häntiä?
En ole koskaan tehnyt.

Miten teet valopilkut?
Kynsilakalla. Joskus tein paperistakin, mutta totesin huonoksi vaihtoehdoksi. Lähtivät kosteassa irti ja pikkulinnut niitä myös nyppivät hevosilta pois, mikäli ne ulos jäivät.

Viimeisin tilarisi?
Tämä:


Hevosen tein joulukuun alussa, mutta ei ole tullut sitä blogissa esiteltyä.

Milloin viimeksi ratsastit kepparilla?
Siitä on niin monta vuotta, etten yhtään muista.

Onko sinulla ollut tallia tai kaupankeppareita?
Hevosilla oli iso talli silloin kun vielä niillä ratsastelin. Kaupankeppareita en ole omistanut.

Oletko ostanut ikinä kepparia?
Muutama ostettu on tallissa. Niistäkin tosin osa puolivalmiina ostettuja.

Oletko skh-foorulla?
Olen, mutta harvoin tulee mitään sinne kirjoitettua. Toimin kuitenkin keppihevoskilpailut alueen moderaattorina, joten senkin puolesta foorumilla tulee käytyä päivittäin.

Lempivaihe hepan teossa?
Harjan kiinnitys on kaikkein hauskinta. Muista vaiheista en erityisesti tykkää.

Entä inhokkivaihe?
Silmien ja sierainten kiinnitys on tuskallista, sillä haluaisin niiden olevan millilleen samoilla kohdilla.

Este - enkka kepparilla ja ilman?
Olen ihan varmasti nämä joskus blogissa kertonut, mutta en postausta enää löytänyt. Enkä siis tosiaankaan korkeuksia enää muuten muista. Olisikohan kepparin kanssa enkka ollut 111cm? Ja este on hypätty pitkäkeppisellä hevosella.

Lempi Kangas?
Fleece

Lempi hevosesi talliltasi?
Mustikka

Hevonen vai aasi?
Hevonen

Beige vai Samba?
Onko beige joku kangaslaatu vai miten näitä voi verrata toisiinsa?

Mohair vai teddy?
Mohair

Oletko koskaan ratsastanut oikeilla hevosilla?
Epäsäännöllisesti tulee ratsateltua

Tunnetko Iisan tallin Sailaa, tai mestenan Riinaa?
En tunne ketään keppihevosharrastajaa.

Oletko tehnyt kepparin nimeltä Huvikummun Joonas, ja myynyt sen?(nimittäin ostin hiljattain sen nimisen, kuulemma sulta tilatun kepparin eräältä tytöltä ja vaihdoin sen nimen Chevaliksi, olisiko nimeä saanut vaihtaa?)
Tilarit myyn aina tiedottomina (eikä niille kuulu lisätä kasvattiliitettäni ellei emä ole talliltani), joten minulle on ihan sama vaikka tietoja myöhemmin muuttaisikin.

Mikä on työläin tekemäsi keppari?
Huovutettu issikka Dropi

Oletko ollut koskaan keppareiden sm kilpailujen järjestäjänä tai kisaajana?
En ole ollut kisaajan enkä järjestäjänä kisojen huonon sijainnin vuoksi. Lahteen on ihan mahdoton päästä julkisilla Tampereen suunnalta, ellei sitten ole valmis matkustelemaan viittä tuntia suuntaan ja toiseen. Vuoden 2016 kisoihin Helsinkiin olen ajatellut mennä myymään tavaraa. Niihin kisoihin on tosin vielä niin pitkä aika, että mitä vain ehtii vielä tapahtua.

Minkä rotuisen ja värisen keppihevosen tekisit mieluiten?
Jonkun hienon kirjavan olen jo halunnut pitkään tehdä, mutta en ole jaksanut prijektia aloittaa.

Minkä ikäinen on vanhin kepparisi?
Jos kysymykseessä tarkoitetaan hevosten sivuilta löytyviä ikiä, niin en muista. Yli 20 vuotiasta hevosta ei ainakaan taida olla? Jos tällä taas tarkoitetaan hevosen valmistusvuotta, niin pari 2006 vuonna tehtyä hevosta löytyy.

Mikä kangas on parasta keprun tekoon?
Fleece siinä mielessä, että sitä on helppo ommella ja täytettäessä fleece venyy hieman ja korjaa mahdolliset virheet rakenteessa. Erilaiset karvakankaat taas ovat siitä hyviä, että eivät veny. Ovat helppoja täyttää ja hevosen rakenne on juuri sitä mitä haluaa.

Oudoin materiaali mistä oot tehny kepparin?
Indy on tehty vanhan lastenhaalarin vuorikankaasta. Kaikki tosin luulevat että se on tavallisesta teddystä tehty.

Mistä voi tehdä mahdollisimman aidon näköisen harjan kepparille?
Olen tehnyt harjoja vain erilaisista langoista, joten paha sanoa. Omasta mielestäni kepparille riittää hyvin se lankaharjakin.

Oletko koskaan tehnyt "mielikuvituskepparia", siis esim. jonkun tietyn oikean rotuista mutta jollakin "karkkivärillä" (esim. keltainen, punainen, pinkki, vihreä tms.) tai jotakin ihan keksittyä rotua?
En ole tehnyt muita kuin tuon yhden yksisarvisen pari vuotta sitten.

Este vai koulu keppihevosilla?
Esteet

Ratsastatko enään keppihevosilla?
En ratsasta.

Lempi lankasi?
Kaikki erikoislangat on kivoja.

Harrastatko irl ratsastusta?
Välillä joo.

Kuinka monta kepparia (noin) olet tehnyt yhteensä?
Useita satoja. Tarkkaa määrää en tiedä, koska en ole pitänyt kirjaa.

Kuinka monta kepparia huvikummussa asustaa?
Joku sata suunnilleen. Täytyisi päivittää kaikki sivuttomatkin asukkaat tallin sivuille, niin voisi sieltä määrän laskea.

Mikä on lempi kepparirotus?
Sirot rodut ovat yleensä kivan näköisiä, mutta ei mitään erityistä lempirotua ole.

Kuka on ensimmäinen tekemäsi kangas keppari, ja laita KUVA?
Sateenkaaressa oli jo useampia kaksipalaisia kangashevosia, mutta niistä ei ole kuvaa. Huvikummun ensimmäinen kaksipalainen oli Glamour, mutta siitäkään en löytänyt nopeasti kuvaa. Sen jälkeen kuitenkin tule Saaga. Kolmipalaisista tein ensin pari harjoituskappaletta, jotka myöhemmin myin. Niistäkään ei tällä koneella ole kuvia. Ensimmäinen tallin asukkaaksi kelpuutettu oli Prinssi.

Onko sinua koskaan kiusattu keppareista jos on milloin?
Ei ole kiusattu.

Mikä on epäonnistunein kepparisi? Kuvaa?
Se olisi se ihanainen Amanda, mutta tamma lopetettiin ennen kuin sain ensimmäisen digikamerani. Kuvaa ei siis ole. Heppa oli kuitenkin kaksipalinen, väriltään sininen ruudullinen punaisella epäonnistuneella suulla.

Mistä saat solkia suitsiin? Mistä kaupasta?
Tilaan Antassu nimisestä nettikaupasta.

3 kommenttia:

  1. Kiva kyssäri postaus :´D

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus, jälleen kerran :) Sainkin vastaukset pariin kysymykseeni! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi jo näin etukäteen! :)

Olen sen verran laiska, että en yleensä vastaa kommmentteihin ellei niissä ole jotakin kysymystä. Kaikki kommentit kuitenkin tulee luettua, vaikka mitään en vastaisikaan.

HUOM! Mikäli näet blogissa kuvia myytävästä hevosesta ja olisit kiinnostunut sen ostamaan, tarkista ensin milloin postaus on julkaistu. Hevoset menevät yleensä nopeasti kaupaksi, joten jos postaus on viikkoa tai pari vanhempi, on hevonen todennäköisesti jo myyty.