maanantai 30. kesäkuuta 2014

Myytäviä varusteita

Myynnissä siis läjä varusteita. Tämän viikon aikana tulossa vielä kaikenlaista sekalaista sälää myyntiin erilliseen postaukseen ja mahdollisesti vielä hieman lisää varusteita (esim. pinteleitä en saanut vielä valmiiksi).

Myyntiehdot:
- Maksuaikaa viikko, tästä ei jousteta.
- Maksu mielellään tilille, mutta myös postin kautta voi rahat lähettää omalla vastuulla.
- Maksuksi kelpaa ainoastaan raha, en vaihda mihinkään.
- Varusteita saa vapaasti muokata haluamallaan tavalla. Esimerkiksi koristelu on ihan sallittua.
- Tavarat myydään ensimmäisille pyydetyn summan tarjonneille.
- Hintoihin lisätään postikulut, jotka ovat 1-2€ riippuen tavaroiden määrästä.

Tarjoukset mielellään suoraan sähköpostiin Huvikumpuranch@suomi24.fi tai keppihevosfoorumille yksityisviestillä. Olisi myös mukavaa jos tarjonneet voisivat laittaa postauksen kommentteihin tiedon siitä mistä tavaroista ovat tarjousta laittaneet. Näin muut kiinnostuneet tietävät mitkä ovat jo varattuja, sillä en välttämättä ehdi jatkuvasti postausta päivittää. :)

Tarkat mitat lukee ainoastaan suitsissa, mutta muitakin varusteita mittailen mielelläni pyynnöstä.

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi
VARATTU

Meksikolaiset suitset. Mitat lukevat kuvassa.
Suitset ovat tekonahkaa, turvan päällä teddy pehmuste. Kuolaimet väännelty rautalangasta ja päällystetty teipillä ja kynsilakalla.
Suitset eivät sisällä ohjia!

HINTA: 8€ + postikulut

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi
Tavalliset suitset. Mitat lukevat kuvassa.
Suitset ovat tekonahkaa. Kuolaimet väännelty rautalangasta ja päällystetty teipillä ja kynsilakalla.
Suitset eivät sisällä ohjia!

HINTA: 6€ + postikulut

VARATTU

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi
Tavalliset suitset. Mitat lukevat kuvassa.
Suitset ovat tekonahkaa. Kuolaimet väännelty rautalangasta ja päällystetty teipillä ja kynsilakalla.
Suitset eivät sisällä ohjia!

HINTA: 6€ + postikulut

VARATTU

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi
Turparemmittömät suitset. Mitat lukevat kuvassa.
Suitset ovat tekonahkaa. Kuolaimet väännelty rautalangasta ja päällystetty teipillä ja kynsilakalla.
Suitset eivät sisällä ohjia!

HINTA: 4,50€ + postikulut

VARATTU


Kuolaimet
Väännelty rautalangasta ja päällystetty teipillä ja kynsilakalla.

HINTA: 2€/kpl + postikulut

Kahdet kuolaimista varattu


Suoja solkikiinnityksellä ja vaaleansinisellä fleece pehmustuksella. Tekonahkaa.
Suojia löytyy 3kpl

HINTA: 3,50€ + postikulut

KAIKKI VARATTU


Pujotettavia fleecepehmusteita esim. riimuihin.
Seepra ja leopardi kuoseissa.

HINTA: 0,50€/kpl + postikulut

Jäljellä vielä muutamat, suurin osa varattu


Tekonahkainen martingaali. Martingaaliosuuden saa irti, joten voi käyttää myös pelkkänä rintaremminä. Solkikiinnitys kaulalenkissä ja keppiin kiinnitettävässä lenkissä.
Kooltaan melko iso, joten sopii parhaiten isohkolle ja paksukaulaiselle hevoselle.

HINTA: 6€ + postikulut

VARATTU


Riimut. Renkaat väännelty itse rautalangasta, hakaneula kiinnitys.
Sopivat melko pienelle ja kapea turpaiselle hevoselle.

HINTA: 4€/kpl + postikulut

Toinen riimuista varattu


Kaksi pitkään kaapin pohjalla seikkaillutta näyttelyriimun tapaista. Virkattua villalankaa ja fleece pehmusteet.

HINTA: 1€/kpl + postikulut


Näyttelyriimu ja talutin. Silkkinauhaa, riimussa ketju.
Myydään vain yhdessä!

HINTA: 5€ + postikulut

VARATTU


Riimut. Silkkinauhaa. Vaaleansinisessä riimussa itse tehdyt renkaat ja lukkona hakaneula. Violetissä avainrenkaat ja oikea lukko.
Kooltaan isohkoja.

HINTA:
Vaaleansininen 4€ + postikulut
Violetti 6€ + postikulut


Korvahuppu

HINTA: 3€ + postikulut

VARATTU


 Tekonahkaiset riimut. Kahdessa riimuista fleecepehmusteet.

HINTA: 6€/kpl + postikulut

Kaikki varattu


Näyttelyriimut. Silkkinauhaa, itse tehdyt rinkulat.

HINTA: 1€/kpl + postikulut

Varattu kummatkin


Tekonahkaiset otsapannat fleecepehmusteilla. Ylin otsapanta ketjua.
Kuvassa viivoitin, josta voi hieman mittoja katsella.
Huomasin vasta kuvia muokatessa, että kuvasta tuli todella epätarkka. En kuitenkaan jaksanut enää uutta ottaa, joten koittakaa kestää.

HINTA: 0,50€/kpl + postikulut

Ylhäältäpäin laskettuna toinen, kolmas, yhdeksäs, yhdestoista ja kahdestoista varattu

31 kommenttia:

  1. Martingaalit,korvahuppu, kuolaimet ja Meksikolaiset varaukseen !
    Puhutaan sähkärillä lisää: Farnilla.tilly@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus oli laittaa itse sähköpostia minulle! Laitoin nyt tämän kerran, mutta laittakaahan kuitenkin muut itse omatoimisesti minulle viestiä. Kommentteihin laitetut tarjoukset jäävät helposti huomaamatta. :)

      Poista
  2. Moi ihania varusteita itse trvisin tuon korva hupun ja pari otsa pantaa ja riimuja eli ostan ne ehkä eli laitan sähköpostia:-):-):-):-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori vaan mut ei siin näy sun nimeä tai varausta niin jos ehdin voin kyllä ostaa sen :-(

      Poista
  3. Tilly Salonen, ei tarvitse olla töykeä toisia kohtaan.

    VastaaPoista
  4. Niimpä.
    Tosi hienoja noi varusteet!
    Miten jaksat tehdä niitä ja noin pajon vielä?

    VastaaPoista
  5. Voikun kaikki sinun tekemäsi jutut on van niin upeita on kyllä vähän tullu osteltuukin jo :)

    VastaaPoista
  6. Moi! Miten otsapannan saa kepparille? Ja minkä kokoinen tuo korvahuppu on? Eli siis sopiiko ihan tavallisen kokoiselle keppihevoselle?

    VastaaPoista
  7. Laitoin s-postia haluamistani varusteista ;)

    VastaaPoista
  8. Martingaali ja korvahuppu ovat varsinkin todella hienoja, vaikka niin ovat kaikki muutkin :) Nuo meksikolaisetkin pistivät positiivisesti silmään<3

    VastaaPoista
  9. Tuleeko vielä suitsia myyntiin??

    VastaaPoista
  10. Moikka.
    Voinko tilatu sinulta martingnaalit tuollaiset samallaiset kun tuossa kaksi suojaa ja yhdet suitset tuollaiset samanlaiset kuin tulla nuo ylimmät ja niihin ohjat. Olisin todella kiitollinen jos voisit tehdä ne minulle laitan sähköpostilla hepan koot päästä ja martingnaalia varten samat hinnat kun nuo? Ja ohjista millä hinnalla myisit ne tarvitsen uusia varusteita todella kipeästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en tee tilauksesta varusteita

      Poista
  11. Milloin tulee varusteita lisää myyntiin? Ja mistä saisi kolmiosaiseen keppihevosen ohjeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyntiin on tulossa enää pinteleitä, sekä otsapantoja. Ne tulevat varmaankin huomena myyntiin. Muita varusteita teen myyntiin vasta joskus syksyllä, mikäli silloin innostusta riittää.
      Kolmipalaiseen hevoseen löytyy ohjeet blogista, kunhan jaksaa etsiä. :)

      Poista
  12. Kuinka paljon käytät kangasta yhteen keppariin?????

    VastaaPoista
  13. Yksi vaalen pun. Riimu ja 1 pinkki otsis varauksee :)

    VastaaPoista
  14. Voitko tehä kaikkiin varusteisiin ohjeet? Nättejä!

    VastaaPoista
  15. huovutitko korvahupun?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi jo näin etukäteen! :)

Olen sen verran laiska, että en yleensä vastaa kommmentteihin ellei niissä ole jotakin kysymystä. Kaikki kommentit kuitenkin tulee luettua, vaikka mitään en vastaisikaan.

HUOM! Mikäli näet blogissa kuvia myytävästä hevosesta ja olisit kiinnostunut sen ostamaan, tarkista ensin milloin postaus on julkaistu. Hevoset menevät yleensä nopeasti kaupaksi, joten jos postaus on viikkoa tai pari vanhempi, on hevonen todennäköisesti jo myyty.