keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Poniini




En ole kamalasti jaksanut uusia hevosia tehdä, mutta aamulla sain sentään tälläisen ponin valmiiksi. Myyntiin tämä meni, ilmoitus löytyy täältä.

Mikäli mitään ihmeellistä ei tule tapahtumaan, olen ensiviikon aikana menossa ostamaan uusia kankaita varastoon. Kunhan saan nämä uudet kankaat hankittua, teen muutamat tilarit. Viisi ihmistä olen ajatellut jonoon ottaa ja nämä tulevat luultavasti olemaan ainoat tilarit mitä enää tämän vuoden puolella tulen tekemään. Tilareista ilmoittelen ainoastaan täällä blogin puolella, eli en myyntisivuilla mainitse asiasta mitään. Tämä on siis samalla tälläinen pieni extra blogin lukijoille. :)

Ja ennen kuin joku kysyy, niin sanottakoon että jonosta EI VOI varata paikkaa etukäteen! Jonoon pääsee vasta ilmoituksen blogiin ilmestyttyä ja ne täytetään nopeusjärjestyksessä. Mikäli tilarista haaveilet, seuraile blogia aktiivisesti ensi viikon ajan.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Ohje riimun tekoon


Ohjetta riimun tekoon on kyselty paljon. Olen ohjeen julkaissut jo vuoden 2012 joulukalenterissa, mutta sitä ei ole sieltä tainnut moni löytää. Kyllästyin linkkailemaan tuota kalenteria aina jokaiselle kyselijälle, joten julkaisen saman ohjeen täällä blogissakin.


Riimun tekoon tarvittavat tarvikkeet ovat hyvin yksinkertaiset:
- Viisi metallirinkulaa (voi ostaa kaupasta tai väännellä itse rautalangasta)
- Jonkinlaista nauhaa tai kangas/nahkasuikaletta pitkähkö pätkä (ohjeen riimu on tehty fleecestä)
- Jonkinlainen lukko tai hakaneula
- Neula ja lankaa tai kuumaliimapistooli



Leikkaa nauhasta palanen ja kiinnitä sen molempiin päihin renkaat. Nauhan tulisi yltää hevosen suupielestä turvan yli toiseen suupieleen. Nauhan voi kiinnittää renkaisiin ompelemalla tai kuumaliimalla.


Leikkaa nauhasta toinen palanen ja kiinnitä se samoihin renkaisiin. Nyt nauha yltää jo hevosen koko turvan ympäri.



Seuraavaksi kiinnitä riimuun poskihihnat. Poskihihnan tulisi yltää hevosen korvan alapuolelle. Kiinnitä poskihihnojen päihin uudet renkaat.



Kiinnitä toiseen poskihihnan päässä olevaan renkaaseen uusi nauhan pätkä. Pue riimu hevosen päähän ja mittaa niskahihnan sopiva pituus korvien takaa toiseen poskihihnaan. Kiinnitä niskahihnan toinenkin pää renkaaseen. Viimeisestä kuvasta näkee miltä riimun pitäisi nyt näyttää.




Kiinnitä jälleen uusi nauhan pätkä toiseen poski ja niskahihnan välissä olevaan renkaaseen. Mittaa sopiva mitta leuan ali toiseen renkaaseen, mutta älä kuitenkaan kiinnitä nauhaa siihen. Sen sijaan laita nauhan päähän lukko tai hakaneula. Näin saat avattavan leukahihnan ja riimun laitto hevosen päähän helpottuu. Nyt riimu alkaakin jo näyttää varsin valmiilta.



Lisää vielä leuan alle pala nauhaa. Nauhan toinen pää on kiinni laukahihnassa ja toinen turvan ali kulkevassa hihnassa. Lisää turvan alle vielä yksi rinkula riimunnarun kiinnitystä varten. Halutessaan voi tämän hihnan jättää riimusta pois, mutta toki se tuo siihen hienon lisän ja riimu on aidomman näköinen. Riimuun voi lisäksi laittaa pehmusteet turpa ja niskahihnoihin (ja miksei vaikka poskihihnoihinkin). Pehmusteet voi laittaa riimuun jo tekevaiheessa, tai sitten tehdä tarranauhalla avattavat pehmusteet ja lisätä ne jäkeenpäin.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Ruunivoikko hevonen


Sain vaihdossa yhdestä myyntihevosesta kangasta, joka on hieman erilaisempaa kuin yleensä. En oikeastaan tiedä mitä tuo kungas on, mutta sen pinta on hieman ehkä sametin tyyppistä.
Tein kankaasta kokeeksi yhden hevosen (kuvassa) ja tykkäsin kankaasta paljon. Kangas ei veny ollenkaan, joten hevosen täyttäminenkin oli todella helppoa hommaa.
Tekemäni hevonen löytyy muuten nyt myyntisivuilta, jos joku sen haluaisi ostaa.

Sitten seuraavaan asiaan. Olen miettinyt että alkaisin säännöllisesti tehdä esittelypostauksen jostakin omistamastani kepparista. Postauksessa kertoisin hieman hevosen syntytarinaa, sekä muuta vähän erikoisempaa vaikkapa mistä hevonen on saanut nimensä. Ensimmäinen tälläinen postaus tulee lähiaikoina ja mikäli ideasta tykätään, alan julkaista postauksia jatkossakin. Lukijat voisivat vaikka jatkossa toivoakin mistä hevosesta postauksia teen.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

100 lukijaa juhlapostaus, Veteraanin muistelmat


Nyt olisi viimeinkin lupaamani juhlapostauksen aika. Olen tosi huono keksimään hyviä postausideoita ja kyselin niitä teiltä lukijoiltakin. Ihan hyviä ideoita sieltä tuli, mutta ei oikein mitään sellaista mikä olisi mielestäni sopinut juhlapostaukseen. Ideat olivat enemmänkin tavallisen erikoispostauksen tasoisia (ja varmasti tulen näitä ideoita tulevaisuudessa käyttämäänkin). Mieleeni putkahti  sitten tehdä postaus, jossa muistelen hieman keppihevosharrastustani niiltä vuosilta, kun vielä aktiivisesti hevosilla ratsastelin. En tiedä kuinka kiva idea tämä muiden mielestä on ja voi olla että joku odotti jotain erikoisempaakin postausta. Mutta tälläinen juhlapostaus kuitenkin tällä kertaa. :)

Aloitin keppihevosharrastuksen vuonna 2004. Moni nykyään keppareita aktiivisesti harrastava saattoi siis tuolloin olla vasta parivuotias pikkulapsi. Keppihevosiin sain innostuksen Hevoshullu lehdestä, jossa vielä tuohon aikaan ilmestyi Nikkarikarsina palsta. Palstalla oli juttua keppihevosista ja muiden juttuja lukemalla innostuin itsekin.
Äiti lahjoitti käyttööni viisi sukkaa, joista tein ensimmäiset kepparini. Hevoset olivat amerikanravurit Mustikka ja Jasmiina, risteytys Tähti-Säde sekä issikat Castanjafi ja Bruuno. Nopeasti lauma kasvoi uusilla hevosilla.

Tuolloin en välittänyt pahemmin hevosten väreistä, vaan kaikenväriset sukat ja langat kelpasivat hevosten tekoon. Esimerkiksi Tähti-Säteen harja tehtiin useista jämälangoista ja harjasta saattoikin lopulta löytää kaikkia sateenkaaren värejä.
Yksin en joutunut keppareita harrastamaan, vaan heti alusta asti mukana harrastuksessa oli myös siskoni.


Koko sen ajan kun hevosillani ratsastelin, pidin niillä pitkiä keppejä. Yleinen käytäntö taitaa olla puolikkaan harjanvarren mittaisen kepin käyttäminen, mutta omilla hevosillani ne olivat huomattavasti pidempiä. Keppien pituudet vaihtelevat yleisemmin 100-150cm välillä. Ponit saivat lyhyet kepit ja hevoset pidemmät. Yksi ensimmäisistä keppihevosistani oli violetin värinen Sisu shire, jolla rotunsa mukaisesti oli valehtematta lähes kahden metrin mittainen keppi. Innokkaasti kuitenkin silläkin ratsasteltiin siskoni kanssa.
Hevosten pitkät kepit laahasivat usein maata ratsastaessa ja suosituimpien ratsujen keppien päät hioutuivat lopulta pyöreiksi.

Yhtäkään keppiä en koskaan ostanut kaupasta, vaan ne etsittiin aina metsästä. Talvisin saatoimme siskoni kanssa rämpiä kovilla pakkasilla pitkin metsiä etsien keppejä uusille hevosille. Katkaisuvälineenä meillä ei koskaan ollut sahaa, vaan tylsällä ruosteisella puukolla kepit katkottiin ja kuorittiin.
Toisin kuin monet saattavat ajatella, ei pitkä keppi tee ratsastamisesta yhtään sen vaikeampaa kuin lyhyellä ratsastaminen. Kyllä niillä puolitoistametrisillä kepeillä on ylitetty yli 100cm esteitä ihan kevyesti. Jotenkin jopa tykkäsin hypätä mahdollisimman pitkällä kepillä, sillä silloin sai oikeasti miettiä millä tyylillä este ylitetään puhtaasti.


Yksi minun ja siskoni hauskoista keksinnöistä oli tehdä toisillemme hevosten myynti-ilmoitus lehtisiä. Niitä sitten yhdessä luettiin ja mietittiin mitkä hevoset "ostettaisiin" talliin. Valinnan jälkeen tein uudet asukkaat. Vitsinä lisäsimme lehtisiin aina "Teurastaja Matin" ilmoituksen. Matti oli siis joku hullu teurastaja, joka osti teurashevosia. Toinen lähes joka lehtisestä löytynyt ilmoitus oli puhelinpalvelu, jonka kautta sai tilattua tuontihevosia. Tämä puhelinpalvelu oli oikein hauska juttu mielestämme. Välillä teimme niin, että toinen soitti toiselle ostajana ja toinen esitti puhelinpalvelun myyjää. Parhaimmillaan soiteltiin kymmenenkin minuutin puheluita. Puhelinpalvelun kautta ei tosin koskaan saanut laadukkaita hevosia, vaan sitä kautta "ostetut" hevoset olivat aina jollakin tapaa pikkuvikaisia. :)

Ensimmäinen keppihevostallini oli yhteinen siskoni kanssa ja se kantoi nimeä Sateenkaari. Vuonna 2007 aloin käydä netissä keppihevosaiheisilla sivuilla ja näin ensimmäistä kertaa oikeasti hienoja keppihevosia. Omat hepat alkoivat nopeasti tuntua kamalilta, joten lopetin Sateenkaaren omistajana ja laitoin oman tallin, Huvikummun, pystyyn. Huvikummun kanssa aloitin ihan uudelta pohjalta ja tein hevoset netissä näkemieni kaltaisiksi.


Ensimmäinen kosketus keppihevosmaailmaan netissä tapahtui Hevoset.com sivustolla. Kyseistä sivustoahan ei ole enää muutamiin vuosiin ollut olemassa, mutta tuolloin se oli vielä hyvin aktiivinen paikka. Kyseessähän oli hevosaiheinen keskustelufoorumi oheishärpäkkeineen. Foorumilla oli oma alueensa keppihevosille ja siellä tuli aktiivisesti käytyä. Näyttelyitä järjestettiin paljon ja sukkavuonikseni Rölli kahmi paljon näyttelyvoittoja. Röllihän ei mikään komistus ole, joten ei tainnut silloinen taso näyttelyissä olla kummoinen.
Samaisen sivuston kautta löysin tieni myös silloiselle keppihevosfoorumille.

Monelle nykyiselle harrastajalle ShadowHorse Stable tai Hevostaivas nimiset keppihevostallit eivät sano mitään, mutta tuolloin nekin olivat vielä aktiivisia ja yksi ihailuni kohteista. Tuolloin toiminnassa oli myös useita keppihevosaiheisia yhdistyksiä ja muita sivustoja. Hieman harmittaa että nykyisin keppihevosaiheinen nettisivutarjonta on kovin suppea.


Mielikuvituksen käyttö on olennainen osa keppistelyä ja sitähän minulla ja siskollani riitti. Hevosilla oli vaikka mitä sairauksia ähkyistä sädemätään, myöskään mahahaavoja unohtamatta. Niitä sitten huolella hoidettiin kuntoon. Samaten jännättiin kantavien tammojan varsomisia. Usein vein syntyneet varsat salaa talliin, jolloin siskoni sai yllättyä syntyneestä varsasta.

Hevosten "entisiin omistajiin" pidettiin kovasti yhteyttä. Kuvittelimme milloin minkäkin hevosen entisen omistajan laittaneen meille sähköpostia tai soittaneen. Välillä oli vaikka millaisia ongelmiakin ex-omistajien kanssa.
Mielikuvitusihmiset olivat muutenkin isona osana keppistelyä, sillä tallilla kävi monenlaista hevosenhoitajaa.

Sateenkaaren hevosilla oli melkein kaikilla pitkät historiat tiedossa. Oli entistä laukkahevosta ja ravuria, pikkutytön pilalle ratsastamaa ponia, eläkeikäistä kiertolaishevosta ja vaikka mitä muuta.

Ei voi kun harmitella sitä, että tuo kaikki mielikuvitus on vanhetessa kadonnut jonnekin. :)


Itse en ole koskaan käynyt kepparikisoissa tai leireillä, mutta täällä meillä niitä siskoni kanssa on muutamat pidetty.
Parhaiten on jäänyt mieleen talvinen vaellus metsässä. Vaellus oli oikein onnistunut ja grillasimme makkaraakin matkan varrella. Mukavaa lisäjännitystä metsässä tarpomiseen toi lumella hyvin erottuneet suden jäljet.

Vaelluksilla käytiin usein ihan kahdestaankin, ilman ylimääräisiä "asiakkaita". Maastoilu taisi muutenkin olla se kaikkein paras laji ja melkein päivittäin tuli maastossa käytyä. Metsikössä oli useita maastoesteratojakin, joita treenailtiin ahkerasti. Paras maastoreitti kulki maantien yli, jossa kulki melko paljon autoja. Ojan pusikoissa aina kuikuiltiin ja odotettiin sopivaa rakoa tien ylitykseen. Tietenkin niin etteivät autot näkisi keppareita. Joskus jouduttiin odottamaan pitkiäkin aikoja ennen kuin tiestä yli päästiin. Kun sitten sopiva rako tuli, tiestä juostiin äkkiä yli. Pari kertaa on tullut lennettyä vatsalleenkin kun on tullut märällä asfaltilla juostua. :)

Maastoilun yhteydessä keksimme hienoja tarinoita metsistä. Näiden tarinoiden mukaan yksi metsikkö nimettiin haltiametsäksi ja samaa nimeä tulee perheen kesken käytettyä edelleen.


Hevosten laidunnus ja tarhaus oli keppistelyn alkuaikoina tärkeää.
Laidunnukseen liittyy yksi hauska muistokin. Veimme kesällä Sateenkaaren kaikki hevosen tallin vieressä olleelle heinäpellolle laiduntamaan. Heinä oli korkeaa ja hevoset tietenkin heiteltiin pitkin peltoa. Illalla haimme hevosia sisälle ja kova etsiminen siinä olikin löytää kaikki kolmisenkymmentä pellossa makaavaa kepparia. Luulimme kuitenkin löytäneemme kaikki. Totuus paljastui vasta syksyllä, kun yksi piekkuinen falabella löytyi unohtuneena pellosta. Hevonen on ollut kummankaan lemppari, joten se selittänee sen ettei ponia kukaan kauvannut. :)

Huvikummun ensimmäiset hevoset ovat nekin saaneet ulkoilla riittämiin. Kun kesällä 2007 hevosia oli vain kolme, vein ne joka ikinen päivä tarhaan ja hain illalla sisälle.
Seuraavana kesänä hevosia oli paljon enemmän ja ne pääsivätkin nauttimaan laidunelämästä metsään aidatulla laitumella. Säätiedotuksia luettiin ahkerasti ja sopivan kuivan kauden tullessa hepat vietiin laiduntamaan. Siellä ne saivat olla yötä päivää parin viikon ajan.


Paljon olisi vielä kirjoitettavaa, mutta päätän tämän romaanin tähän. Kiitos ja kumarrus niille, jotka jaksoivat postauksen loppuun asti lukea.
Kertokaa toki mitä piditte postauksesta. :)